Keskivikon keitokset

Toinen vapaapäivä putkeen. Samalle päivälle osui myös tyttöystäväni Kepan vapaapäivä. Hitaan aamun jälkeen suuntasin rauhassa kävellen kohti keskustaa ja Kepan luo. Luulin, että hän oli nukkunut päiväunet, koska hänestä ei ollut kuulunut mitään, mutta mitä vielä. Viidenteen kerrokseen kavuttuani, sain käteeni saman tien imurin. Se siitä rennosta vapaapäivästä. Toisaalta, yhteinen puuhastelu oli mukavaa, vaikka taisin olla enemmän tiellä kuin hyödyksi, ainakin lakanoita vaihtaessa.

Suursiivouksen ja pyykkäämisen jälkeen laitettiin molemmat viestiyhteydet poikki muuhun maailmaan ja lähdimme kävelylle. On jännä, miten kiireettömästi kulkiessa kiinnittää lähiympäristöönsä huomiota aivan toisesta näkökulmasta. Kiipesimme yhdessä Kariniemen mäelle, jossa olen viimeksi käynyt noin 20 vuotta sitten. Olavi Lanun veistokset näyttivät yhä rumilta, mutta maisemat olivat kauniita. En myöskään voinut olla miettimättä alueen historiaa, koska mäellä on kuulema sijainnut tanssilava.

Kävelimme Rauten ja Malskin kortteleita ihaillen takaisin keskustaan ja Yhteiskoulun ohi. Yhteiskoulun vanha osa on yksi kaupungin vanhimmista rakennuksista, mutta en ole ikinä kiinnittänyt siihen huomiota. Nyt silmään pisti kaksi kohokuvaa Kirkkokadun puoleisessa seinässä. Toisen tunnisti jo pitkältä presidentti Paasikiveksi, mutta toinen herra jäi lopulta hämärän peittoon, sillä en lähtenyt aidatulle nurmialueelle kokeilemaan parkour-taitojani, kun edellinen aidan ylitys viime viikolla päättyi varsin nolosti.

Mäkiä ja rappusia sisältänyt lenkki päättyi taas viidenteen kerrokseen ja ansaittuun vesilasiin. Kepa laittoi ruuan tulille ja olin taas tiellä. Lopullinen tehtäväni oli toimia seuraneitinä ja syödä suolakurkkua. Kaunis pasta-annos ja Salatut Elämät pyörimään katsellen välillä putipuhdasta asuntoa ja ulkona liehuvaa lippua. Että sellanen päivä se!

Tiistain makkarakeitto

Loppukuu lähiössä ja seuraavaan palkkapäivään taas liian pitkä aika. Sunnuntain ja maanantain työtunnit ovat imeneet mehut melko hyvin nuoresta miehestä ja ilma ulkona näyttää niin harmaalta, että parempi laittaa verhot takaisin kiinni.

Hyvä ruoka, parempi mieli. Ehkä näin, jos olisi aineksia, joista taikoa. Oikeastaan jääkaapista tervehtii tuoreena vain viikko sitten vaihdettu lamppu. Tätä se jatkuva reissaaminen teettää. Myös pakastelokero huutaa enemmän tyhjyyttä kuin aivokuolleen katse.

Jos lähiruoka on nykyään muotia, niin koska tulee lähiöruuan vuoro? Joka tapauksessa, aion olla edellä kävijä ja tehdä huomisen ruokaa jo tänään (sillä köyhän on pakko tehdä samaa ruokaa useammaksi päiväksi).

Päivän ruokana siis suolainen makkarakeitto. En nyt ala erittelemään liiemmin reseptiä, enkä valmistustapaa, sillä ne, jotka eivät osaa tehdä makkarasoppaa, osaavat toivottavasti googlettaa sen. Ja jos eivät osaa, toivon, että Darwin oli oikeassa.

Tavarat kattilaan veden joukkoon kiehumaan, makkaraa voi ruskistaa pannulla. Sekaan heitin muutaman pippurin ja suolaa, paljon suolaa. Suola on mausteena hyvä, sillä se peittää kaikki huonot maut, jotka huonoista aineksista irtoaa. Samalla se myös antaa makua ja tarpeen vaatiessa lyhentää köyhyyttä, sillä se tappaa. Kiehautetaan pari tuntia ja annetaan vetäytyä hetki. Nautitaan suolan kanssa.