Meri tekee ihmeitä!

Juhannus, keskikesän, valon ja hedelmällisyyden juhla. Ja mikä olisikaan ihanampaa, kuin viettää mittumaaria kauniissa Lahdessa. En ole koskaan pitänyt mökkeilystä ja vielä vähemmän mökkeilystä juhannuksena. Arvostan kyllä luontoa ja rauhaa, mutta arvostan myös ystäviäni, että en tahdo lukittautua keskelle metsää kokonaiseksi viikonlopuksi. Kaupungeissa juhannuksena on tarjolla niin rauhaa, kuin ihmisiäkin.

Tänä juhannuksena kaikki tehtiin toisin. Aatto Lahdessa, aikaisin nukkumaan ja seuraavana aamuna ulkomaille. Sikäli mikäli Tallinnaa nyt voi ulkomaana pitää. Ajatuksena oli se, että juntit suomituristit loistavat poissaolollaan.

Ensimmäiset sukka-sandaali-klassikot tulivat kuitenkin jo vastaan satamassa. Myös jonottamisen taito on suomalaisille täysin vieras käsite. Jonottaa tämä kansa haluaa kyllä, mutta sekin on taitolaji. Joka ikinen kerta jonoon kiilaa noin kymmenen sivujonoa, jotka hidastavat jonoa joka puolelta. Tähän ei tunnu auttavan edes kyltit tai lattiamaalaukset. Suomalainen tuntuu olevan suomalainen ohjeista huolimatta.

En edes jaksa mainita sen enempää humalaisista ja riitelevistä pariskunnista, joissa miehen rintakarvat puskevat Helsingistä Tallinnaan.

Penispupu-taulu

Laivassa kiitämme erityisen paljon ikkunallista hyttiä, ilmastointia, omaa rauhaa ja telkkaria. Hämmästelimme puolestaan hytin Penispupu-maalausta. Koska hieman kiertelimme ennen laivaannousua ympäri Helsinkiä ja sen arkkitehtuurisia kohteita (eli eksyimme välillä Kamppi-Länsisatama noin kymmenen kertaa), olimme väsyneitä. Nautiskelimme kahdestaan tax-freestä hankittuja juustoja ja muita herkkuja kaikessa rauhassa katsellen ikkunasta aurinkoista merta sekä vuoroin telkasta laivan karaokea.

Seuraavana aamuna ylös ennen kuin kellö lyö seitsemättä kertaa. Laivan aamupalatarjoilu alkoi tasan seitsemältä. Taas ajatuksena välttää juntit ja jättää aikaa enemmän Tallinnassa kiertämiseen. Taas ongelmaksi tuli jonotus. Neljä tarjoilupistettä, kahdeksan jonoa. Lisäksi viereinen perhe, jossa lapset söivät pelkkää rasvaa hatut päässä, kävi säännöllisesti tyhjentämässä pekonialtaan, etten saanut ensimmäistäkään siivua. Muuten aamiainen oli kellonajasta huolimatta loistava.

Lomakuva vanhasta kaupungista

Itse Tallinnassa päätimme olla seuraamatta ainoatakaan suomalaista. Estonia-muistomerkki, vanha kaupunki ja vanhan kaupungin kirkot äkkiä alta, ennen kuin muut kerkeävät. Vanhasta kaupungista suuntasimme kohti Tõnismägiä. Modernia uutta ja vanhaa yhdistävä kaupunginosa.

Seuraavaksi otimme suunnan kohti Nõmmeä. Kaljusta tuttu kaupunginosa jäi kuitenkin haaveeksi, sillä matkalla vastaan tullut neuvostoarkkitehtuurin yliannostus ja hiostava ilma pakottivat meidät kääntymään lopulta takaisin kohti keskustaa. Viimeiset kulttuurikohteet olivat Georg Otsin muistolaatta ja Wivi Lönnin (siis Kotilan talon suunnittelijan) suunnittelema Tallinnan Oopperatalo eli Estonia-teatteri. Rakennuksessa oli erittäin paljon samaa, kuin Kotilan ulkokuoressa, mutta eipä rakennusten välissä olekaan kuin pari vuotta.

Lopuksi ennen laivaan paluuta harrastimme kevyttä shoppailua. Nopeat pyörähdykset merkkiliikkeissä eivät tuottaneet tulosta itselleni. Kepa puolestaan löysi tyylikkään laukun, jonka hintaa en edes halua tietää. Aivan viimeisenä kävimme vielä hypermarketissa. Hypermarketin ostokorin pohja ei juuri peittynyt, mutta joitakin hygienia- ja kauneudenhoitotuotteita tarttui matkaamme.

Virolainen kasvonaamio

Laivalle päästyämme oli vuorossa ehostautumien. Juuri ennen satamaa alkanut ukkoskuuro oli kieltämättä saanut meidät näyttämään vähemmän edustavilla. Vaan eipä siinä, pitkä suihku, kasvonaamio ja sohvalla jalkojen oikominen tekivät meistä taas kuin uusia ihmisiä. Loppumatkasta kävimme vielä kannella ihastelemassa Suomenlahtea ja ukkoskuuroa.

Lahteen ja Kotilan huipulle päästyämme Kepa teki vielä loistavaa ruokaa, jossa oli ainakin villiriisiä, jauhenlihaa, chiliä, kesäkurpitsaa, tomaattia ja sipulia. Päällä tuore ruohosipuli ja kylkeen juuri kaupasta haettu patonki kruunasivat matkan. Lopuksi vielä Netflixistä ulkomainen tuntematon elokuva pyörimään ja molemmat katselivat unia ennen kymmentä.

Vaikka eri laivayhtiö mainostikin, että Meri tekee ihmeitä, se todellakin tekee. Loistava reissu kaiken kaikkiaan ja suosittelen itse kullekin juhannuksen viettoa kaukana suomalaisista.

Kuka suututti Leirilaakson ja kuinka siitä selvittiin?

Pieni hiljaiselo on taas käytetty väärien mielipiteiden kyttäämiseen ja väärineläjien bongaamiseen. Edellisen blogipostauksen jälkeen olen kerennyt muun muassa TV-kameroiden eteen Martina Aitolehden kanssa. Mutta siitä lisää joskus toiste. Nyt asiaan.

Orlandon ampuminen ja sen ylenpalttinen jeesustelu. Eduskunta piti juuri hiljaisen hetken uhrien muistolle. On toki hienoa, että uhreja muistetaan, mutta miksi taas kerran toisen kuolema on arvokkaampi kuin toisen. Kohta hiljaisia hetkiä alkaa olla niin paljon, että koko kyselytunti on yhtä hiljaista hetkeä. Toisaalta, hiljainen eduskunta voisi olla kokeilemisen arvoinen juttu.

Päivän suurimmat risut lähtevät kyllä Oululaisen leipomolle ja jollekin imagotyöryhmälle siellä. Vanha kunnon tuttu ja turvallinen, luotettava pöytäseuralainen Reissumies on pilattu. Nyt pussin kylkeen on ilmestynyt kaiken maailman palomiehiä, hevimiehiä ja raksamiehiä. Makunautinto on pilalla. Eikö Reissumies voi olla vain Reissumies?

Kolmas ja paikallinen aihe liittyy pyöräilyyn. Jokin aika sitten Etelä-Suomen Sanomissa oli keskustelua kaupunkialueella pyöräilystä. Pyöräilijät itkivät, että autot eivät ota heitä huomioon. On varmasti totta, että autojen ja pyörien vaaratilanteita syntyy autoilijoiden välinpitämättömyydestä, mutta entäpä pyöräilijöiden vastuu. Kuljen päivittäin Mustankallion tunnelin läpi ja tuo puolen kilometrin pätkä tarjoaa minulle jalankulkijana joka päivä vaaratilanteita pyöräilijöiden kanssa johtuen heidän välinpitämättömyydestään.

Mustankallion tunnelin Kiveriön puoleisella suulla on kaksi pyöräilyn kävelytiellä kieltävää kylttiä. Ylhäältä tullessa vauhti kohoaa pyörällä helposti yli 40 km/h. Silti valtaosa pyöräilijöistä ajaa erittäin kapealla kävelytiellä jalankulkijoiden seassa. Lehdessä joku perusteli tätä, että ei uskalla ajaa autojen seassa pyörällä. Missään vaiheessa yksikään pyöräilijä ei väläyttänyt vaihtoehtoa, että pyörän voisi taluttaa tunnelin päästä päähän, mikäli ei uskalla ajaa autojen seassa.

Kävellessä olen huomannut alaspäin mennessä, että kovaa takaa tulevaa pyörää on mahdoton kuulla, jos tunnelissa on samaan aikaan autoja. Jos samaan aikaan joudut väistämään kävellen vielä vastaantulijaa tai hitaampaa kävelijää, on tie pyörältä heti tukossa. Silti pyöräilijät yrittävät puikkelehtia kävelijöiden välistä osuen milloin mihinkin. Ja olen nähnyt kertaalleen myös sen, kun pyöräilijä on väistänyt suoraan ajotielle jalankulkijoita. Vain autoilijan nopeat refleksit estivät onnettomuuden.

Onnettomuuksilta en silti ole jalankulkijana välttynyt. Kertaalleen olen jäänyt pyörän alle ja kahdesti nähnyt, kun joku muu jalankulkija on jäänyt pyörän tönäisemäksi. Kertaalleen olen myös kävellyt ohi, kun pyöräilijän kallo on ollut halki katukivetyksessä. Osa pyöräilijöistä tuntuu kyllä universumin suurimmilta marttyyreiltä.

Aja siellä ajotiellä, kuten liikennesäännöt määrää tai taluta pyöräsi! Kiitos!

Ja sitten niihin positiivisiin asioihin ja elämästä oikein nauttimiseen. Tämän aamun aamupala sisälsi kahvin lisäksi maki-sushia. Päätäytteenä oli tällä kertaa kylmäsavulohi. Muita toimivaksi havaittuja täytteitä on ollut erilaiset ravuista ja ranskankermasta tehdyt kokonaisuudet. Testissä oli myös tuorejuuston käyttäminen täytteenä lohen kanssa. Kokeilemisen arvoista. Päivän musiikkisuosituksena ja oikeineläjien oikeinkuuntelumusiikkina on Maurice Wiggumin Suomi Sounds Summer Mix2016, jonka pääset kuuntelemaan -> Tästä

Aamupalakin voi olla kaunis.