Hyppyjä Salpausselältä

Talvinen retki Mikkeliin on takana ja olen taas yhtä kokemusta rikkaampi. Kaupungin keskusta vaikutti varsin viihtyisältä myös talvella. Vanhat puurakennukset, puisto täynnä jääveistoksia ja komea kirkko säväyttivät, joten Mikkeliä voi kutsua myös talvikaupungiksi. Samalla reissulla yksi urbaanilegenda paljastui todeksi.

Olen aina uskonut, että Soldiers of Odin on vain mielikuvituksen tuotetta, sillä en ole koskaan nähnyt yhtään tälläista. Mikkelissä tähän vaadittiin kaksi kokonaista minuuttia kaupungin keskustassa, kun ohi käveli SoO-takkinen mieshenkilö. Kaikenlaista sitä näkee: ihmiset järjestystä turvaamassa käsivarsinauhojen kanssa. Ihan kuin olisin joskus kuulltu jostain vastaavasta.

Katsoin muutama viikko sitten kipeänä ollessani Edvin Laineen elokuvat Tällä Pohjantähden Alla ja Akseli ja Elina. En nyt kuitenkaan ala tekemään vertailuja nykypäivään (loppujen lopuksi kansa on aina ollut kahtia jakautunutta, sitä ei vain aina tiedosta) tai politikoimaan, vaan keskityn mieluummin elokuvien roolisuorituksiin ja muihin mieleen nousseihin asioihin.

Elokuvien aikana pohdin paljon henkilöhahmojen nimistöä. Suurimmalla osalla oli kansanomainen kutsumanimi ja kirkonkirjoissa ruotsalaisperäinen nimi, esimerkiksi Laurilan Anttoo tai Leppäsen Valtu. Preetin kohdalla mietin, että onko se poistunutta nimistöä vai muunnos ruotsinkielisestä nimestä, mutta en saanut päätettyä omaa kantaani.

Jos elokuvasta pitää nostaa yksi näyttelijäsuoritus, on se ehdottomasti Veikko Sinisalo Anttoona. Sinisalo sai Linnan kirjan murteen elämään aidosti ja ilmeet kuvastivat sitä mielikuvaa, joka Anttoosta syntyi kirjan perusteella. Mielestäni harvoin näyttelijä onnistuu yhtä hyvin herättämään kirjojen henkilöitä eloon ja kirjan luoma mielikuva vastasi Sinisalon roolisuoritusta.

Elokuva kosketti myös toisella tasolla. Uskon, että suurin osa suomalaisista pystyy löytämään kiintopisteitä sukunsa tarinaan. Oman pappani isä oli punavankien joukossa Hennalan vankileirillä, joskin lahtelaisena tehdastyöläisenä hänen syynsä sotaan ovat saattaneet poiketa Pentinkulman torppareiden sodasta. Punaisen perheen jälkeläisenä pappani oli kuitenkin Koskelan poikien tapaan rintamalla.

Hennalan vankileiriltä ja Fellmannin pellolta voikin sopivasti hypätä sopivasti kohti Salpausselän MM-kisoja. Vuoden 1918 taistelupaikkojen päällä käytävät hiihdot näkyvät mukavasti kaupunkikuvassa. Eilen kaupungilla kahvitellessa kisavieraita ja ulkomaisia tiedotusvälineitä näkyi monessa kulmassa. Toivottavasti nämä myös uskaltavat tarttua kaiken loiston keskellä jo lähes unohdettuun tragediaan ja kertoa siitä hinnasta, millä tämä loisto on maksettu.

Nyt on kuitenkin aika nauttia komeasta talvisesta kelistä ja huikeasta kisaviikosta. Se on jotain, jota tämä kaupunki kaiken harmauden keskellä kaipaa!